sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Wo ist A-P Nikkola?

Sadepäivä. Pisaroiden ropistessa rauhoittavasti kattoon voi käpertyä torkkupeiton alle lempikirjailijan ja karkkipussin seuraan lataamaan akkuja seuraavaa työviikkoa varten.


Tai sitten ei!

Domino on seuraavanlainen: Alakerran olohuoneen ja makuuhuoneen remontin ensimmäinen askel on niiden välisen "kantavan" seinän tukeminen kallioon. (Moneskohan kerta kun kirjoitan tänne sanan "kantava"...) Ensin on kuitenkin purettava villat katosta, sille check. Sitä ennen on tyhjennettävä kellari rojusta, ei onnistu, ainakaan sateella. Siirrellään tavaraa ees taas ja maalaillaan ohimennen kellarin seiniä kalkkimaalilla ja pystytolppia tervalla, ja siirrellään taas sitä rojua.


Lopputulos: kellari on vähintään yhtä sotkuinen kuin aloitettaessa, valumavedet on liukastaneet kallion petolliseksi, pölyä, kuraa ja styroksmuroja on kaikkialla, seiniä on maalailtu sieltä täältä minne on yletytty ja asuinkerroksessa lemuaa voimakkaasti tervalta. Joka kuivunee kellarin humiditeetissa yhtä nopeasti, kuin plutonium puolittuu.


Kaiken ryönän pudottua kellarin sateesta jo mutavelliksi muuttuneelle lattialle, päästiin yytsimään hirttä joka puolelta. Fantastiskt!

Tuossa alla menee siis makuu- ja olohuoneen lattioiden (yht. 25 neliötä) alinta osaa, kuusimetrisiä hirsiä. Kutsuttakoon niitä lakiteknisistä syistä vaikka Anteroiksi. Nämä Anterot, kiitos kaikkien arkkienkelien ja enkelipallojen, ovat kunnossa. Tuo mätä on siis sen "kantavan" seinän hirsi. Molemmat huoneet, yläkerran suuri makuuhuone ja se pahanonnen seinä makaavat siis noiden Anteroiden päällä, jotka ovat kiinni ainoastaan päädyistään. Ei ihme, että lattia notkuu erityisen huolestuttavasti.


Vasemmasta päädystään hirsi on ihan ok-kuntoinen, mutta jo ensimmäisen ala-Anteron kohdalla on lahovaurioita ja keskimmäisen kohdalta se on revennyt vaakasuunnassa irtipoikki ja kuten näkyy, sojottaa mollivoittoisesti Anteron kylkeä kohti.

Ja juu kyllä sahasin käsisahalla meidän olohuoneen lattiaan tuollaisen observatorisen juoksuhaudan, jota ei saada umpeen kuin varmaan joskus kesällä. /insert golfaplodit.

JOS tuo "kantava" seinä olisi oikeasti oikea seinä, vaatisi korjaaminen jo vähän kikkoja ja todennäköisesti niitä puhelimenkäyttöä hallitsemattomia ammattilaisia. Mutta koska se seinä on mitä on, hehhe, niin voidaan melkein surutta vaan kaataa huojuva, missään kiinni olematon seinän palanen, repiä hirsi irti, lotkauttaa uusi vanhan tilalle ja krematoroida vanha loppuun palvelleena.


Tuo oikealla näkyvä seinänpalanen ja sen kulmatolppa-Kotilainen (nimi muutettu) on ainoa kohta, jota täytyy vähän seurailla kun hirttä vaihdetaan. Kotilainen on siis ainoa teoreettisesti jotain kantava osa seinää. Tosin puukolla sai kaivettua pergamentinpehmeään puuhun Kotilaisen alle aimo kolosen, etten nyt ihan hirveästi laskisi mitään senkään varaan (esim. puolta taloa).

Tarkkaan kun katsoo, huomaa kuvasta, että tuolla vasemmalla puolella oleva lattia on joskus uusittu niin, että koolaukset on tuettu alempiin hirsiin uudelleen, koska retkahtaneiden Anteroiden vuoksi lattialaudat ovat jääneet ilmaan roikkumaan. Poikki olevalle hirrelle ei olla kuitenkaan mitään tehty.

Iskettiin pari kallioperustaista palkkia Kotilaisen alapäähän kiinni, joten nyt koko hirrenkuvatus on tehty virattomaksi. Sitä ei kuitenkaan viitsisi vielä sahata irti, kun korvaavaa osaa ei ole plakkarissa. Hirren voisi toki korvata liimapuupalkilla tai vastaavalla rautakauppatavaralla, mutta sellaiset nykyajan hömpöttimet ei sovi kukkarolle, eivätkä ole tarpeellisiakaan.


Nyt remontti onkin taas seis niin kauan, että pullonkaulapalikka jostain löytyy.


Sivumerkintä maatilan kalkkimaalista: ihan schaissea. Viskositeetti ja peittävyys maalattaessa muistuttaa rasvatonta maitoa, eli erikoishankala arvioida maalausjälkeä. Kuivuttuaan vaalenee kyllä, mutta kalkilla värjätyksi vedeksi sikahintaista. Ostetaan loppukellaria varten säkki kuivakalkkia ja pari ämpäriä oikeaa rasvatonta maitoa.


Kotoisa kidutuskammio/nautala viiden maalilitran jälkeen. Maalaaminenkaan ei aina ole kivaa.

2 kommenttia:

  1. Miten voi olla blogi näin hyvä! Itse entisenä ja ihan kohta taas nykyisenä perinnerakentajana sekä puutarhahöperönä luin tän kerralla läpi. Kiitos viihdykkeestä ja vertaistuesta!

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla jos maistuu :)

    Vertaistukea on kiva antaa ja saada näissä piireissä. Ainakin omaa oloa parantaa välillä lukea kauhukertomuksia homelöydöistä ja todeta, että "onneksi meillä on vaan vähän lahoa". Ja toki toisaalta tarjota lukijoille vastaavia helpottuneita ajatuksia, oletan.

    Puutarhaan tullaan kyllä palaamaan kevään mittaan useasti, toistaiseksi kerätään vielä kuvamateriaalia päivittäisillä kierroksilla ja netistä lajimääritysohjelmien kautta. :)

    VastaaPoista