keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Viherhiukkasten liikekannallepano

Kiitos kaunis Pekka Pouta! Viikon aikana ujot silmut ovat räjähtäneet käsiin ja alkavat muistuttaa ihan oikeita lehtiä jo. Aivan kuin olisivat kytänneet ihan siinä nilan alla lähtökäskyä. Ehkä olivatkin.

Piha alkaa yllättäen sulkeutua ja ryhdistäytyä, kun lukuisten syreenien ja pihapuiden kesävaipat alkavat potristua. Ennen vappua haravoitiin vielä kertaalleen piha ja leikattiin talventörröttäjiä ja muita oletuksemme mukaan leikkausta kaipaavia risukkoja matalaksi. Ajoitus meni napilleen, nyt ei enää haravaa hennoisi narsissien häiriöksi asetella.

Haravointijätteen seasta, maasta ja sen alta löytyi lukemattomia muovisia kasvien nimilappuja. Niitä oli (ja on) kaikkialla: kompostissa, poluilla, sikin sokin istutusten keskellä, piharakennuksen lattioilla, multasäkkien alla... Irtonaiset laput voisi miltei keräillä talteen puutarhan hortonomisen historian seurannan tueksi. Sikäli mikäli jokainen lappu on oikeasti kuulunut pihalle istutetulle kasville, ja miksei olisi.

Kuoleentuneiden ruohojen alta löytyi kaikenlaisia pieniä ja kovasti hylätyn oloisia pensaita: kukkaa puskevaa näsiää, pieniä kirsikkapuun taimia, ruusuorapihlaja, melkein syöntikokoisia raparpereja, vuorenkilpien alle hautautunut, ryhmyinen mutta eläväinen alppikärhö sp. ja monta muuta laputonta ja ennen huomaamatta jäänyttä suuruutta. Osa lähtenee juhannuksena autuaammille kohopenkeille, mutta suunnitelmat tilantäytteeksi ovat jo suuret, kuten arvata saattaa:


Istuin tunnin hämärtyvässä puutarhassa lehtiön kanssa ja yritin keksiä minne kaikkialle olisi mahdollista istuttaa jotain, ja päättää edes sukukohtaisia suuntia mitä minnekin ymppäisi. Kuva on siis pohjapiirros tontista, jos ei heti selvennyt. Kysymysmerkkejä on aika paljon. Suurin osa syreeneistä tms. tikkupensaista on eri lajikkeita ja seassa on marja-aroniaa ja muuta, joita ei tunnisteta, ainakaan vielä. Kaikki kuvassa näkyvät tummat pisteet, pilkut ja laatikot ovat tulevia istutuksia, kohopenkkejä ja kasvilavoja. Noin niinkuin alkutekijöiksi. Onneksi on tämä loppumaton kekseliäisyyden puuhatarha remontin lohduttomuuden vastapainoksi.

Pyritään istuttamaan mahdollisimman paljon kotimaisia vahvoja kantoja olevia lajeja ja välttää Hollannin plantaasitavaraa. Osin tautien ja heikkouden vuoksi, osin siksi, että lähialueen lajisto kelpaa varmasti hyönteisille ja muulle faunalle ruuaksi, suojaksi ja pesämateriaaleiksi. Lisäksi maksetaan mieluummin taimiston ammattilaiselle vähän enemmän, kuin jollekin plantagenin nyrpeälle ammattiankeuttajalle alehintaa. Ja onneksionneksionneksi tontti on rinteessä ja sisältää vaikka mitä mikroilmastoja, joihin sopivia lajeja on ainakin monta. Savipellon nurmiaavikosta olisi kauhean vaikea aloittaa.

Uimapukukierroksella huhtikuun ensimmäiset pikku pioneerit:


Kukka. Lajistatus: tuntematon, määritelmä: nätti.


Rhodesianleopardipunajuuri (?)





Sinikelloja, krookuksia, sinivuokkoja, narsisseja ja parikymmentä (biologi löytäisi sata) tuntematonta ehti jo huhtikuussa nousta iloksemme maasta. Vallitsevalla lämpösummajackpotilla viikon päästä lajisto on jo eksponentiaalisesti kasvanut. Huisaa.

Painajaisissani puutarha näyttää silti elokuussa tältä:


Ehkä täytyisi ostaa suurempia tynnyreitä sadeveden keräämistä ja mielenrauhan rauhoittamista varten.


P.S. neljä seuraavaa päivää on tarkoitus pyhittää puutarhalle. Aamusta rauta- ja taimikaupoille. Khihi.

2 kommenttia:

  1. Onnenpensaan tunnistin :D Muutoin ei ole mun juttuni tää tunnistaminen. Kiinantuliaisina sain vanhemmilta pioninsiemeniä. Täytyisi antaa muhia maassa pari vuotta ennen kuin on toivoakaan kukista. Kiinnostaako? Voin lähettää pari :')

    Olisi siemenraukoilla edes pieni toivonpilkahdus päästä kukkimaan joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että joku tunnistaa, minä en :p

      Kaikki siemenet kiinnostaa, aina. Tilaa löytyy kyllä aina muutamalla kukalle. Tällä hetkellä oon löytänyt vajaat 70 lajia puutarhasta, mutta suurin osa on ihan mysteerejä.

      Poista