perjantai 6. toukokuuta 2016

Shou Sugi Ban!

Routa-ajan päätyttyä aita-asia alkaa ajankohtaistua.

Molemmat rajanaapurit olivat myötämielisiä tonttien väliselle raja-aidalle, ja väristä ja mallista päästiin sopuun ilman suuria periaatteellisia erimielisyyksiä. Tarkoituksena olisi kyhätä yhdessä tuumin talon tyyliin sopiva pystyrima-aita, jollainen tonttia on kiertänyt joskus muinoin. Apinoidaan vanhoja valokuvia ja yritetään toistaa aita suunnilleen entisenkaltaisena mittasuhteiltaan.

Tontin takarajalle betonivaluun kytketty resuinen verkkoaita saa edelleen uppoutua naapurin pensasaidan sisään, siitä ei Kuutti läpi pääse. Tien puoleinen sivusta jäänee uusimatta, tai nykyinen verkkoviritys upotkoon tuija-aidan sisään. Tehtiin periaatteellinen päätös, ettei aleta mihinkään aitaan liittyvään paperisotaan kaupungin kanssa, vaan kokeillaan ensialkuun naamioida risainen tuijikko kaikella vihreällä ja observoidaan ulkonäköä ainakin tämä kesä. Julkisivun rakennettu aita kun vaatii luvan, mutta pensasaita ei.

Toteutusta varten kahlailin rintsikkafoorumia eessuntaas vinkkien toivossa. Routasuojaus mietityttää eniten. Viheliäistä valaa ihmisenpainoinen betonipallo maan alle ja sitten yrittää kammeta sitä suoraksi kerran keväässä. Rinnetontilta toivoisi ylimääräisten vesien valuvan syksyllä pois, ettei pahempia kallistumisia sattuisi, mutta luottaisiko kuitenkaan. Vanhat raja-aidalle menneisyydessä jätetyt rautatolpat on valettu maahan ja ovat parhaimmillaan 30 astetta kenossa, mutta ehkä ne vain noudattelevat talon vinoa yleislinjaa.

Se maali sitten! Nyt ollaankin jännän äärellä nimittäin. Vähän samoilla leveleillä ollaan, kuin keittiön seinämaalin kanssa, eli syvissä vesissä. Koska aitamateriaalina on puu ja sää on armoton, mihinkään nykypinnoitteeseen ei ole luottaminen. Punamulta olisi ykkössuosikki hengittävyytensä ja värin pysyvyytensä vuoksi, mutta punainen oli definite-no-no toisille naapureille. Tumman ruskea tai musta kelpaisi. Tervaa? Kivihiilitervaa? Pikeä? Bitumia? Mietittiin jo jotain ihan-vaan puunsuojaöljyjä, kunnes löysin rakennusapteekin valikoimasta mustaa keittomaalia, (mustamultaa?). Ruotsalaista, tietenkin, 1600-luvun mallin mukaan hipsterikuparikaivoksessa tislattua tököttiä (Insert/Tanskalainen kaivosjussi).

Mutta ei siinä vielä kaikki. Perinnerakentaminen ja -menetelmät alkaa olla jo aika passé, ja uusina trendsettereinä nostetaan paleomenetelmät framille. Eli: Shou Sugi Ban!


Jos ei ota videon Sensei-siirappista panhuilulorinaa lukuun, vaikuttaisi menetelmä kokeilemisen arvoiselta. Yhtään huonossa maineessa olevaa ikivanhaa japanilaista käsityömenetelmää tiedossa, anyone? Lopun puuöljyn jos korvaa vielä Roslagin mahongilla tervoineen kaikkineen, niin luulisi kestävän. Tehdään siis vähintään koepalat poltettua aitaa molemmille tontin sivuille huomaamattomimpiin kulmiin. Osaan pinnoitus Roslagilla, osaan mustallamullallalla. (Minkä käytännön materiaalitekniikan tutkijan maailma minussa menettikään.)

Tarvittaisiin kolmimetrisiä kohopenkkejä läjä, ihan vaan että saa sipuleille, salaateille ja muille pikku ruohoille kodit, joten suunniteltiin polttavamme yhden laatikon materiaalit ja tarkastella vuosi pari mädännäisyyden kehkeytymistä eri materiaaleilla, ihan kuten aidankin kohdalla. Kaivelin aamulla tykötarpeet kasaan koepolttoa varten ja testipurkin tervaa ja vernissaa aamuruuhkaisesta rautakaupasta. Tervaan sekoitin vernissaa puolet paremman siveltävyyden ja nopeamman kuivumisen toivossa. Vähän sellainen köyhän maalarin Roslag siis.


Oletus oli tutoriaalivideon perusteella, että homma on nopeaa, simppeliä ja tulos niin toimiva, että todellakin heivataan kreosoottipullistetut laudat ekokemille ihan heti.

Hauskaa puuha olikin. Ajantaju katosi niin tyystin, etten osaa sanoa tarkalleen kuinka kauan kului, mutta kolme tuntia noin suunnilleen, ja hiillostelautaa syntyi tuskaisen hitaasti. Ehkä triplasti ennakko-oletuksia hitaammin. Edellinen kaasupullo kesti keittiökäytössä aika tarkalleen puoli vuotta, nyt humistin harakoille viidenneksen, koko kuukauden ruoanlaittokiintiön verran. Kaasunsyötön saaminen oikealle teholle oli haastavaa. Liian vähä toho oli hidas, kovin kuuma taas poltti laudan reunoja liian syvältä saakka. Jossain vaiheessa tajusin, että valoisa aika alkaa loppua, enkä ollut saanut neljäsosaakaan sugibanittua. Kolmen metrin laudoista sain vain kaksi poltettua, loppuihin läimin vain tervaa päälle. Kaikki päätylaudat ja pystytolpat ehdin sentään polttaa.


Hiilestyneet laudat saivat hetken aikaa jäähdytellä, jonka jälkeen niistä harjattiin pintatuhka teräsharjalla maahan. Tuohon kulkuväylälle juuri, siihen samaiseen paikkaan josta staattista sähköä tiukkuva valkoinen pitkäturkki vähän väliä ravaa. Harjausta seurasi huuhteleminen kastelukannulla, kuivaaminen auringossa ja tervaaminen runsaalla kädellä.

Tuli nättejä! Pinta on kovaa ja sinisenmustana kiiltelevää ja puunsyytkin näkyvät selvästi. Karvaisemmat laudat olivat hankalampia, niihin sai suhata kaasua ja tervaa ihan määrättömästi. Parhaiten menetelmä toimisi varmaan höylätyllä pinnalla, jossain näkyville kunnolla jäävässä paikassa kaunistuksena. Jos hommaan ei kuluisi ihan näin tolkuttoman paljon aikaa poltettaisiin kaikki kohopenkkilautojen tiehyet vastaisuudessakin tukkoon. Huomenna tehdään seuraava koelaatikko silkasta tervatusta laudasta.


P.S. Saattaa olla, että onnistumiseen tosiaan tarvitaan se käsityöläismestari puhalluslamppuineen ja valaistuneine mielineen, eikä tällaisia kiireisiä cityihmisiä somekiireineen ja muine aivopuuroineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti