lauantai 27. helmikuuta 2016

Keittiön nyansipaatio ja kattokaanonin tuorein luku

Keittiö on nyt saatettu puolivalmiuttaan horrostavaan satamaan. Irtokalusteet voi raahata paikoilleen ja kauan kaivattu oikean ruuan valmistaminen (ja etenkin syöminen) voi jatkua parin kuukauden tauon jälkeen. Viikonlopun rauhassaolon jälkeen lattian tuore maali on ennättänyt kuivua ja odottaa innolla sudittelevan koiran interventioita.

Yleisiä huomioita elämästä:


Hellantakuskeittotason krouvisti leikatut laatanreunat jäi kivasti piiloon saumauslaastin ja maalin alle. Kelvolta näyttää, samoin pata joka saatiin lainalahjaksi.


Ruoanlaitto on kivaa. Lipsutaanko tässä sisustuksen lisäksi ruokablogiksikin?


Johtojenselvittelyn innovointia.


Kattilateline 1.0, jota seurasi 2.0, jota seuraa vielä kolmas, reilusti suurempi, kaliiberiltaan sellainen joka kestää huoletta kolme valurautapannua ja kaikki tykötarpeet. Nykyisellään on lattiasta esiin kaivettuine _rustiikkisine_ kiinnikeparruineen niin _maalaisromanttinen_ viritelmä ettei ylisiä kehtaa näyttää.


Listat vituttaa ihan yleismaailmallisesti. Puolitoista päivää = melkein kaksi melkein onnistunutta listankappaletta paikoillaan, ehkä. Eikä ollut edes mitään kolmeen suuntaan jiiristeltäviä pähkinäpaloja. Teki (taas) mieli jättää kaasupullon venttiili auki ja lähteä pois kotoa. Luovutin koko homman suhteen ja päätettiin palkata joku normaalin silmä-käsi-koordinaatiojärjestelmän omaava tekijä. En tosiaan ole puuseppä. Juu eikä suunniteltu tiskikoneen rasianpaikkaa tuohon.

Kaikki se muu sälä mitä ollaan saatu aikaan:

Sähköremontti sai kunniallisen välietappipäätöksensä, kun talo kytkettiin uuteen jakokeskukseen ja sähkötauluun, tai mitälie jotain niitä tonnin peltilaatikoita ne nyt onkaan, ja kaikki vanhat sähköliitännät irrotettiin systeemistä. (Paitsi, että tänään olkkarin yhtäkin rasiaa lämpimikseni vasaralla päreiksi hakatessani huomasin oletusarvoa voimakkaammasta kipinöinnistä, että jännite ei olekaan katki. Voisi ihan vaikka sähkärille mainita asiasta.) Koko sähköistyksen perusta on nyt valmis ja odottaa vain uusia huoneita ja niiden tuoreita kaapeleita.


Lamppu toimii.

Koska muurari-sähkömies-putkimies-kombinaatio jätti jälkeensä yököttävän suuren ja rytmihäiriöitä aiheuttavan laskupinon, ajetaan täysillä edennyt remontti väliaikaiseen olosuhteiden pakottamaan ja tiedossa olleeseen taloushibernaatioon. Keittiö on vähintään käyttökuntoinen ja makuuhuone-olohuone-yhdistelmää sietää katsella vielä tovin. Huhtikuussa saadaan apua niiden pintojen repimiseen ja ehkä jopa pinkopahvitukseen. Pieni tauko tehnee ihan hyvää.


Tai sit vaan lyödään vaneria kaiken päälle, eikä ripustella mitään vinoonmeneviä märkiä vehnävellipahveja taas. (Piti saada tilaaviemätön lämmin varastopaikka levyille.)

Mihinkään muihin tiloihin ei puututa pitkällä tikullakaan, ennen kuin kattorakenteiden/katon korjausajankohta summittaisesti selviää. Eli käytännössä yläkerran minkääntasoista remonttia ei aloiteta ennen kuin kattoremontti on tehty. Jos koko katto menee uusiksi, ei sitä aloiteta kuin aikaisintaan puolentoista vuoden kuluttua. Tämä osin rahanpuutteen vuoksi, osin siksi, että tiedusteltuamme asiaa kaupungilta meitä suositeltiin hakemaan ely-keskukselta tukea kattoremonttiin (tarpeeksi vanha talo ja tarpeeksi merkittävä rakennuskanta). Jos siis remontti toteutetaan alkuperäisen kaltaisena galvanisoituna saumapeltikattona jalkaränneineen (á 150 e/m) kaikkineen. Ja ko. tukea voi hakea yhden kuukauden aikana syksyisin, ja päätöksen saamisessa menee seuraava talvi. Kattellaan kesällä 2017.


Syvän syvä huokaus.

Suunnittelija kävi pyörähtämässä toistamiseen rakennepiirustusten tekijän kanssa ja toteamassa katon tilan. Saadaan häneltä piakkoin tarjous lupa-asioiden hoitamisesta, piirustusten tekemisestä ym. tauhkasta. Vaikutti lähtökohtaisen hyvältä insinööriltä(!), kannatti meidän tavoin talon varovaista korjaamista eikä kaiken vanhan purkua ja uudella korvaamista kuten joku muu saattaisi. Yhteisymmärrykseen tultiin myös siitä, että yläkerran pahamaineisista vinokomeroista ei yritetäkään saada puolilämpimiä, vaan palautetaan ne hyvin tuulettuviksi kylmiksi varastotiloiksi jollaisiksi ne on tarkoitettukin.

Samalla saatiin ehdotuksia katon ja sen rakenteiden korjaajiksi, ja he saapuivatkin antamaan omia tarjouksiaan. Tunnin kestäneen analyysin jälkeen tämä, juoksevalta numeroinniltaan kolmas, peltiseppä totesi, että antaa useita eri laajuisia töitä koskevia tarjouksia. Katto oli hänen mukaansa paremmassa kunnossa kuin oli oletus, mutta pelti on jo sen verran hapertunutta, ettei siitä voi irrottaa kokonaisia peltikaistaleita saumojen murtumatta. Käyttöikää on vielä vuosikymmen tai kaksi, että ihan oman maun mukaan voidaan budjetoida remontti sen laajuiseksi, kuin koetaan juuri nyt tarpeelliseksi. Eli käytännössä toteuttaa se yllä selitetty avustuksenhaku-operaatiota vaativa koko katon uusinta tai sitten korjailla tarpeelliset tämän peltisepän tarjouksen mukaisesti. Vaan eipä nuolaista ennen kuin - ne tarjoukset pitää vielä konkreettisesti saada tassuun. Kahdelta edelliseltä ei lukuisien tiedustelujen jälkeenkään koskaan saatu.

Katolla on vähintään saatava piipunkaulus ja viemärin tuuletusläpivienti vuotamattomaksi, reiät umpeen ja sisäpuoli tuulettuvaksi. Rikkinäiset kattotuolit saa raksaäijän mukaan korjattua alakauttakin, ja vinokomeroiden tuuletuksen saa kuntoon, kunhan vain jaksaa lapioida puruja ees taas. ELI: näyttää vähän valoisammalta. Puhutaan kuitenkin joidenkin tonnien hommasta eikä mistään henkilöautohinnoista. Skumpat sille.

Kaakeliuunin muuraus on sovittu alustavasti elokuulle, mutta otettiin ns. kännissä ja läpällä -tarjous tutuntutulta muurarilta. Mutta oli mitä oli, ei laastipöly saa alkaa leijailla ennen syyskesää.


Ruokakomero on nyt ääriään myöten täynnä hyllyjä. Minne ihmeeseen nämäkin kaikki pussit ja purnukat olisi keittiössä muka sullonut. Lämpötila on muikeat neljätoista astetta ulkolämpötilan ollessa about nolla, oikein hyvä. Siellä kimchi käy. Hyllyt on kasattu kaikesta ylijäämätikusta ja puunpalasta, joita muutenkin uhkasi polttotuomio. Sitten kun komero rakentuu oikeasti valmiiksi, poltetaan koko irtaimisto ja korvataan metallisesta asennuskiskosta tehdyillä samanlaisilla, tilavammilla ja kestävämmillä hyllyillä. Samalla voisi tehdä tuuletusreiän lattiasta kellariin, ja siirtää komeron katosta lähtevä ja vinokomeroon päätyvä tuuletusputki vesikatosta läpi. Nykyisellään imee kosteaa sisäilmaa asuintiloista komeroon peltikaton pinnalle kondensoitumaan.


Olotila kuten yllä, kuukauden tauko, kahvia ja pullaa.

torstai 18. helmikuuta 2016

Avaruusgeometriaa aloittelijoille

Kohtalokas torstaipäivä.

Valmistauduin aamusta saakka illalla saapuvan kaakelikonsultaattorin kohtaamiseen kiertämällä aivan ummikkona rautakaupoissa etsiskelemässä tarvekaluja kaakelointia varten. Tiskipöydän välitilahan oli helppo mitoittaa täysille kaakelirivistöille, mutta havahduttiin hellojen taustatasojen pinnoitusvaihtoehtoihin niin myöhään, että tarvittiin kahdesta viiteen senttiä leveitä kaakelinsuikaleita kokonaisten lisäksi täyttämään tilaa. Kaakelileikkuria en kuudentoista halkaisua vaativan palikan takia halunnut ostaa, vaan ajattelin keksiä lennosta jonkun edukkaamman version. Kympin maksavalla laattasahalla (kuvassa alaoikealla) ei tee mitään, se tuli selväksi. Tai jos on varaa palkata joku teräshauis viikoksi hinaamaan laitetta ees taas laattain päällä ni sitten.

Selvennykseksi: kumpikaan meistä ei ole koskaan tehnyt mitään minkään kaakelointia edes etäisesti muistuttavan asian parissa. Siksi nämä sivujuonteet ja säälittävä tuhraus.


Kellon jo edetessä uhkaavasti havahduin kuvan mukaiseen tilanteeseen. Onneksi ostin vahingossa ja varmuuden maksimoimiseksi pari laatikkoa ylimääräisiä laattoja, niin että oli mitä rikkoa. Kaiken epätoivoisenkaltaisen urien hinkkaamisen, raaputtamisen tai sahaamisen sijaan parhaaksi (tässä tilanteessa) tavaksi valikoitui vasara, jolla mojautti laattaa, ja sivuleikkurit joilla näverteli palasia parhaansa mukaan irti laatansirpaleista. Siistiä reunaahan ei saanut näillä välineillä mitenkään, mutta tasoitemössön päälle tehdään joku viritys, joka luultavasti tulee maksamaan enemmän kuin se leikkurinpiru. Tein itse ja säästin.


Harjoiteltiin ensin tasojen päälle ennen vertikaaliyritystä. Lits läts. Huomioitavaa kuvassa myös liesituuletin, joka pitää edelleen ihan järjetöntä huminaa, joka ilmeisesti kuuluu laitteen ominaisuuksiin, eikä olekaan mikään vika. 69 dB. Which is nice.


Lopulta, painovoiman lakien vastaisesti, yksikään laatta ei pudonnut. Konsultti ei antanut edes levitellä pyyhettä tiskipöydän päälle varjelemaan putoavia laattoja hajoamiselta. Onko tarpeeksi huolimattomasti aseteltu, onhan?


Viimeisen laatan ylväs juhlistus. Ei voi aina skumppaakaan saada. Jaaaa katkaisijan valkoisempi osuus vaihtuu kyllä mustaksi aikanaan.


Meanwhile in makuuhuone. Pystyynkuollut avokado sopii tunnelmaan.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Elektroninsiirtoinfrastruktuuri yleisluontoisine sivuhuomautuksineen

Herrat sähkömiehet saapuivat aamulla porailemaan reikiä seiniin ja repimään vuosikymmenten maaliplakin alle fossiloituneet rauta- ja risajohdot pois sähkötaulun jakelupiiristä. Alun alkaenkin oli tiedossa, että tullaan tekemään läpikotainen uudelleensähköistys koko majaan johtuen erittäin vaihtelevasta, päällekkäisestä, vanhasta ja osin vaarallisesta johdotuksesta. Kun keittiön uudet sähköt nyt ovat kantaverkkovalmiudessaan, ehdotti sähkisti, että laitettaisiin uusi sähkötaulu, johon kaikki tulevat uudet johdot sitten johdetaan, eikä enää tehdä mitään virityksiä ruumispussivalmiin vanhan sähkökeskuksen kanssa. Ohikiitävän tuskallinen ajatus pankkitiliä kohti ja nielaistu myöntymys. Nyt se keskus kannattaa laittaa. Ei tarvitse pelätä oikosulkuja ja valokaaria sulaketaulun ohi kävellessä, eikä taas irrotella uusia johdotuksia vanhasta kaapista kun se sitten vaihdettaisiin.

Sähköpääkeskus (tai mikälie helvetin peltiloota) porattiin ulkoseinään kiinni, koskaten kadulla olevat sähkötolpat siirtyvät ajasta ikuisuuteen sellaisella aikataululla, että maakapelista siirtymä tontin sähkökeskukselle on helpoin ja halvin toteuttaa jos boksi on pihalla. Tai näin minä sen ymmärsin. Sisälle tulee aikuismaista ihastusta aiheuttavilla automaattisulakkeilla varustettu peltilaatikko numero kaksi, samalle paikalle eteiseen, kuin edellinenkin.

Perjantaina saapuu sähkölaitokselta joku lapioonnojailija sivuleikkureiden kanssa naksaisemaan talon irti verkosta siksi aikaa, että sähkömittarin paikka vaihdetaan ja vinttikomeron pelkoa aiheuttava pääsulakkeisto ja valtavirtajohdotus poistuu käytöstä. Ja koska meillä ei ole paljosti virtaa vieviä vastuksia, kuten kiuasta tai varaavaa kakluunia, vaihdetaan pääsulakkeet 35 ampeerista kahteenviiteen ja maksetaan siitä hyvästä joku ropo vähemmän perusmaksua vuodessa.


Keittiön katon maalailin kolmannen kerran sähkömiehen puuhia sivusilmällä samalla vahtien. Oksat ja niiden lakat (ja vaihtelevan onnistuneet naulauksenjäljet) alkavat piiloutua, mutta vaatii vielä neljännen(!) kerroksen. Voi ripuli. Maalia on ostettava sittenkin lisää, litran purkista ei riitä enää viimeiseen kierrokseen.


Nuohooja kävi aamusella tsekkaamassa miltä näyttää puuhellan kiinnityksen suhteen, ja pyysin samalla kiertämään kaikki potentiaaliset vaaranpaikat. Tulisijat oli kesällä puheiden mukaan nuohottu, mutta varmuuden vuoksi halusin itse kuulla arvosanan. Ehdin jo sparrata itseni vastaanottamaan kalliita ja vaativia korjauskehotuksia/määräyksiä/käyttökieltoa, mutta kaikki olikin kunnossa. Kehui pönttöuunin näköä, hyväksyi hellanpaikan paloturvalliseksi ja oli muutenkin asiallisen oloinen ammattilainen.

Kuvassa yllä Högfors-hellan kansi, jonka nuohosin nuohoojan käynnistä reipastuneena ihan itse. Aika vähässä noessa oli, mutta ulkoeteisessä oli mukavampi irrotella pikimustat pölyävät osaset ulos vietäviksi, kuin keittiössä jonne se torstaina siirrettäneen. Teräsharja ja imuri tekivät ihmeitä, nyt kehtaa laittaa paikoilleen. Viimeistelin vielä moottoriharjaamalla hellan kannesta ikiaikaisentiukan kuonan irti ja hieroin pinnan liesimustalla sametinkiiltäväksi. Valkoisen emaloinnin reikäkohtiin töpöttelin valkoista paikkamaalia, joka toivottavasti jää huomaamattomaksi. Jostain varaosapankista pitäisi vielä löytää puuttuva hellanoven otin.

Viimeinen ja hankalin osa puuhellassa on kiinnitysholkki hormin ja hellan väliin. Neliskulmainen rosteriröörinpätkä löytyi muurarin pakunperästä ja jäi odottelemaan työstämistään viime viikolla. Rälläköitsin palikkaa pienemmäksi ja vääntelin erinäisiä tarpeellisia pykällyksiä paremman istuvuuden saamiseksi. Toiminee, kunhan viimeistelee suositellulla palovillalla vielä.


Liesituuletin istui paikalleen nätisti, oikean mittaisille liittimille mitoitettu poistoputki taasen sitten ei. Oltiin jo, jotta paskat siitä, vinoa on kaikki kuitenkin, mutta lähtöputken vinoutuma saa koko rotiskon resonoimaan, varsinkin kun tuulettimen yläosassa oleva vedonestopellinpalanen ei nouse tuulettimen käynnistyessä ylös ja avaa väylää, vaan hakkaa ees taas infernaalinen paukkeen saattelemana. Desibelejä lähtee kuin betonimyllystä, vaikka käyttäisi alhaisimmalla nopeudella. Keskustelu on täysin poissuljettu ajatus koneen käynnin aikana. Great. Tartuttava sahaan on taas. Ilmaa fööni kyllä siirtää piippuun valtaisalla imulla, ja pelko höyryjen ohivirtauksesta lieni turha. Varsinkin kun mutkaputkella saatiin laitos nostettua mahdollisimman korkealle katon rajaan.

Keittiössä alkaa mennä jo tyystin tuherteluksi kaikki tekeminen, aika kivaa vaihteeksi. Remonttihuone siirtyy piakkoin muualle ja keittiö pyhitetään tyystin letunpaistolle ja aamukahveille. !

maanantai 15. helmikuuta 2016

Fata morganaa kuuden prosentin edestä

Viime torstaina päätettiin, ettei turhia postailla tänne, ennen kuin keittiöstä voi laittaa jotain vähän valmiimpia kuvia. No, nyt voi jo vähän. Ei silti vielä illasteta keittiön hempeiden lamppujen alla, kuten tuli viimeksi povattua jo kovin.

Muurari poistui ajallaan, ja jätti jälkeensä oikein siistiä jälkeä, no hard feelings siitä. Budjettikaan ei ylittynyt kuin tuplasti pelätyn triplan sijaan! Puuhellan voisi laittaa paikoilleen jo, muttei sitä jaksa kukaan tai mekään kantaa eteisestä kolmen metrin matkaa, tarvitaan pari auttajaa. Ja huomenissa tulevaa nuohoojaakin helpottanee kun pääsee sohimaan mahdollisimman läheltä röörejä.


Aika massiivinen (ja kallis!) tiililäjä yhden lelukokoisen hellan vuoksi. Ylhäällä huomhuom reikä liesituuletinta varten ja paneelikaton viimeiset palat.

Jossain vaiheessa päädyttiin muurauttamaan molemmat katosta törröttävät horminpäät umpeen lattiaan saakka, yhden sijaan, siistimmän ulkoasun saamiseksi, ja se kannatti. Liesituuletinta varten hommattiin rosteriputkea, jonka saa nyt paljon siistimmin asennettua kuin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Paitsi, että mokoman universaalin typerän putkenpätkän mitoittaminen välille tuuletin-seinäreikä osoittautui lähes ylitsepääsemättönän vaikeaksi meille vajaaälyisille. Ei luulisi olevan mitään ylitsepääsemättömän hankalaa tointa. On 125 mm putkenpaloja, suoraa ja mutkaa. Osta parilla eurolla, liitä yhteen, ilman mitään aineita tai ruuveja edes, ja silti menee ihan vituiksi. Kolme (neljä) kertaa piti hakea lisää palasia rautakaupasta eikä vieläkään onnistu oppikirjanmukaisesti. Erinäisiä rautasahalla ja rälläkällä oiottuja ja murjottuja paloja lenteli ärräpäiden saattelemana pihan alati leviävän roskavuoren päälle. Turhautuminen oli tosiasia.

Saatiin muurin rappauksen maaliehdotukseksi lateksia eri muodoissaan, mutta yritetään välttää viimeiseen saakka kaikkia sellaisia pintakäsittelyainepurkkeja, joiden kyljestä ei selviä mitä tökötti lopulta sisältää. Ja muovi nyt muutenkin on lähtökohtaisesti pannassa viimeiseen saakka.

Yläkerran saastaläjää johonkin rotiin raivatessani käteen sattui joskus syksyllä ostettu perinnerakentamisyhdistyksen julkaisema tulisijojen käyttö ja huolto -kirjanen, josta löytyi useampi aukeamallinen eri vaihtoehtoja uunien maalaamiseksi. Päädyttiin helpoimpaan ratkaisuun (oho!), mutta kompensaatioksi käsittely täytyy vuosittain uusia. Sekoitettiin lettutaikinaotteella Antiikkiverstaalta tilattua valmiiksi hierrettyä liitujauhoa rasvattomaan luomumaitoon, annettiin makustua hetki ja sudittiin reilulla kädellä muuriin kiinni. Puolitoista litraa maitoa, rontti kilo liitua. Väri haalistuu maalia nopeammin, eikä kestä kamalasti sottaamista, tai siis pesua, mutta helppo ja hengittävä. Ja jos kyllästytään jokajouluiseen sudintaan niin sitten sotketaan luuliima-liitu-vesivelli ja sillä.


Muuri pikaisen liitulällityksen jälkeen. Aijai, oijoi.

Kattopaneelit saatiin muurauksen valmistuttua kiinnitettyä viimein paikoilleen toivottavasti viimeistä maaliaan odottamaan. Reunakoloihin tilkitsin pellavaa ja viimeistelin liimapaperilla.


Rakennusmääräysten tiukasti edellyttämä rakenneosa.

Seinät on maalattu kolmannen ja viimeisen kerran, aamulla saapui sähkömies asentamaan pistorasiat ja muut palikat paikoilleen ja sähköistämään keittiön. Samalla saatiin tuuletin kylppäriin, valoa ja sähköä ruokakomero-pyykinpesukomeroon ja katkaistua olohuone-makuuhuoneyhdistelmästä sähköt tulevaa pintojen auki repimistä ajatellen. Ja sosiekonominen statuksemme naksahti jälleen pykälän kohti keskiluokkaisuutta, kun ladattiin astianpesukone ensi kertaa täyteen. Johan viikon verran jouduttiinkin tiskialtaassa tiskaamaan.


Le sotku.


P.S. Niin, tehdään siis porrasaluskomerosta ruokakomero. On viileä tila, kun eristys ulkoseinään ja rappujen alle on mitä on, ja katossa on tähtiventtiili josta ilma kiertää vinttikomeron kautta ulos. Olisi ihan optimaalinen pimeä ja viileä paikka ruuan varastoimiselle, varsinkin avohyllyllisen keittiön laskutilatukena. Ostettiin ja maalattiin kapeita hyllylevyjä, jotka mahtuvat pesukoneen sivuille ja ympärille. Riittävät toistaiseksi ja saatiin ulkoistettua kaappitilaa yhden yläkaapiston verran.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Dominoefekti

Oletin, että kapean horminpätkän muuraamisessa ei voi mitenkään kahta päivää pidempää kulua. Tiiliä kasaan ja laastia pläts. Lasku käteen ja heidö. Kahden ja puolen päivän mittaisen laastipölynlevittelyn aikaansaannoksina on hormi melkein harjakorkeudessaan ja reiät savupellille, nuohousluukulle ja liesituulettimen putkelle valmiina. Vielä puuttuu paloturvallisuussyistä tehtävä levennys ovenkarmin kohdalle (kuvassa jakkaran takana) ja kaasuhellan taa hellankorkuinen tiililitaso, ettei sieltäkään pala seinä ja talo. Ja sitten vielä täytyy rapata koko monumentti. Gnaa.


Keittiökaaos ja Iisakin kirkko.

Koska em. syyt, keittiöön ei pääse kiinnittämään kattopaneeleita tai maalaamaan seiniä. Eikä rakentamaan tiskikaapistoa, eikä oksalakkaamaan lattiaa, ei askartelemaan pöytätasojen kanssa, ei siistimään oviaukkoja, mittaamaan listoja, kiinnittämään kaapiston ovia, pellavoittamaan tai paperoimaan paneelinrakoja, kutsumaan sähkömiestä tai tekemään yhtään mitään muutakaan keittiön valmistumista edistävää tointa. Ja koko laastilysti menee taas budjetista yli, varmaan triplasti. Äh. Onneksi lykättiin jo aiemmin suosiolla kaakeliuuninmuuraus syssymmälle.

Putkimies ei eilen käydessään kiinnittänyt pyykinpesukonetta, vaan jätti sen meille. Mikäs siinä, tarvitaan vain puukko ja putkiklemmari. Mutta kun tarve ilmenee, ei löydy mistään, vaikka niitäkin tulee silloin tällöin aina vastaan. Piti siis lykätä pyykinpesua vielä päivällä, mutta nyt rämisee. Keittiöstä kuuluu koneen tyhjentäessä itseään niin huolestuttavia lorinoita ja kurlauksia, että siellä on jatkuvasti käytävä lampun kanssa tiirailemassa, ettei mistään falskaa.

Putkiasiat on siis toistaiseksi käyttökuntoisia, se hyvä. Positiivisia puolia on muitakin: on toimiva tiskipöytä, puhtaita sukkia kaapin täydeltä ja aikaa tehdä kaikkea muuta talousaskaretta, kun keittiöön ei pääse.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Optimistinen listojenkiinnityspäivitys

Listojen kiinnitystä pidetään kovasti yleisesti sinä viimeisenä vaikeana ylämäkietappina ennen remontin valmistumista. Joskus siinä menee vuosia, tai ei koskaan valmistu. Me aloitettiin hyvissä ajoin, mutta valmistumisen kanssa ollaan ihan samalla viivalla mediaanihenkilön kanssa.

Listankiinnitystipsejä etsiessäni luin jostain tee-se-itse-ja-koe-tyydytystä-sivulta sattumalta ohjeen, tai siis vaikeatahan tämä oli kuin vedenkeitto, että näin teet kätevän leventeen ikkunalaudalle helposti. Sen verran koskettava oli teksti, että otin vaarin ja pistosahalla suristelin mitallistetusta kakkosnelosesta pittoreskin, 20-luvun klassista muotoilua ja koristelemattomuutta edustavan...palikan. Onneksi ei asuta missään 1700-luvun friisikoristeellisessa yltiökermakakussa, jonka uusiopuuosat on mallinnettava kolmedeeksi ja leikattava robottisirkkelillä.


Palikka. Pinkopahvinperkele jäi kuprulle ikkunan alta. Huomaa lisäksi koeluontoinen mallinnus vahingossa harmaasta karmilaudasta.

Palikka myös demosi tulevaa vuorilautatilannetta, jossa ikkunan kehyslaudat, smyygit, naitetaan vuorilautojen kanssa yhteen. Tahtoo sanoa, että pinkopahvitusohjeista jäi jotain perustavaa laatua olevaa sisäistämättä, ja nupinaulat on smyygeissä kiinni - karmilaudat ei istu tasaisesti smyygiin kiinni, koska saumassa on nupeja. Palikan ja smyygin väliin jäi millistä viiteen rakoa, jonka mähnäsin täyteen kittiä. Voi olla, että murenee ja hajoilee, voi olla että ei.

Listat valittiin Antiikkiverstaan höyläämön mallistosta. Olisi tietysti kamalan kiva asia hakea listoja vaikka joistain niistä kolmesta parin kilometrin sisällä olevasta rautakaupasta, joista kaikkea yleistarvetta tavallisesti haetaan, mutta koska talolle ajanmukaisen profiilin vaade ja MDF-viha, on niihin ihan turha mennä tyhmiä ja tyhjiä kyselemään.

Toinen vaihtoehto Antiikkiverstaan lisäksi vanhoja profiililistoja halajavalle olisi täälläpäin ollut Hakalan puu, mutta siellä asioinnista jäi viimeksi vähän halju maku, niin vaihdettiin suosiolla. Eikä harmittanut; yksikään meitä varten valmiiksi valikoitu lista ei ollut kiero, oksainen, halkeillut, tai muuten epäkurantti. Jopa 25-senttiset jalkalistan ja ovenkarmin väliin tulevat huomaamattomahkot sokkelivälipalat vaihdettiin ilman pyytämistä kokonaan oksattomiin. Eikä me nyt mitään vip-asiakkaita näillä ostomäärillä olla. Isoa plussaa tulevilta kanta-asiakkailta. Kahviakin keittivät.

Ikkunat ja ovet kehystetään yksitoista senttiä leveällä 1800-luvun lopun mallin mukaisella listalla, ja samaa tavaraa tulee jalkalistoiksi. Valittiin juuri tämä, koska malli on jotenkin paikannettu täältäpäin alunperin olevaksi, ja siinä on helmiprofiili reunassa, joka kuviona toistuu pitkin taloa.


Tätä näi. Oletettavasti hierretään titaanivalkoista väriä pintaan ja sitten vaan naulataan.

Ovi- ja lattialistojen väliin tulee se sokkelipala, jonka perimmäinen eksistenssi ei ole toistaiseksi avautunut, mutta jollei muuta, niin ainakin se vähentää paikallista jiiriinsahaustarvetta, jota inhoan. Käytännössä siis yksinkertaisesti muotoonhöylätty pala leveää lautaa.

Lattia- ja kattolistain takaisiin rakosiin sullottiin tilkeraudalla pellavahaituvia täyttämäät loputkin mahdolliset tuulitunnelipaikat ja viimeisteltiin vielä kastellulla liimapaperilla.


Viimeistelypaperi jää listan taa, eikä jäänyt oikeasti noin pyöreäkulmaisen repeäväiseksi miltä näyttää. Seli seli.


Kattolistana iso joutsenkaula, tarpeeksi iso oli syytä ottaa, että peittää kaikki nupinaularivit. Ja nätti on. Kiinnityksestä tulee haastavan raastava rupeama, sen verran vinot on seinät edelleen.


Vähäisimpänä ja varmasti viimeisimpänä kiinni saadaan pikkuruinen rintalista, helmellinen sekin. Varsinkin kun oli varastosta loppu, eikä vielä saatu kymmentä senttiä pidempää palaa mukaan.

No, hätäkös tässä.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Päivän epistola: keittiösähköt innehåller E27-variaatiot

Kaikenlaista silsaa hankittiin vaivoiksemme jo ennen avaintenvaihtoa, kuten senkkejä, lamppuja ja keittiönkaappeja. Tänään mallailtiin paikoilleen yhtä hankinnoista, Markslöjdin Grimstad-valaisimia (täten lanseeraan ruotsalaisiin tuotenimiin keskittyvän blogibingon...). Tämähän lipeää ihan sisustusblogiksi kohta.

Koska steampunk-henkisistä valaisimista tuli jonkinasteisia erimielisyyksiä (lue: et muuten vittu varmaan osta), kaivoin nettikauppoja niin kauan, että löytyi tarpeeksi steam, muttei kuitenkaan liian punk nivelvalo. Eikä saanut olla liian kallis, koska tarvittiin niitä neljä, eli halpakin olisi syytä olla, muttei taas niin halpa, että hajoaa jo pakkaukseensa. Päädyttiin tuollaiseen, asiaankuluvine hiililankalamppuineen.


Laimea on seinän väri keskellä päivää kirkkaassa raksavalossa.

Lisäksi lamppurintamalla aikaansa odottavat keltainen 70-luvun Aris-arkkitehtivalaisin, patinoituneet messinkiset seinävalaisimet ja kuusikymmentäluvunkeltainen pöytälamppu. Viimeksimainittu tosin vaatii väistämättä ympäristökseen Billnäsin kirjoituspöytää biljardipöydänvihreällä päälikankaalla ja konjakkikarahvilla sekä real-size-pahvikekkosta.

Edelliseen asuntoon meille luvattiin tupaantuliaisiksi joku kiva kattolamppu, kunhan vaan valitaan sopiva. No, ei ehditty puolessatoistavuodessa valita. Nyt lupaus muistui ja keittiön katon ainokaiseksi valonlähteeksi pitäisi saapua Visapajan pyöreä koivunvärinen pallokka.

Koska ollaan kokolailla kroonisessa likviditeettivajauksessa, ei lähdetty edes haaveilemaan uusvanhoista sähkökalusteista, tyyliin bakeliittivalokatkaisija 60 e/kpl, vaan mennään siitä mistä aita näillä main on matalin. Valittiin siis Schneiderin Renova-muovipalikoita, jotka on vähän vanhahtavan näköisiä, mutta kuitenkin ihan rehellistä puristemuovibulkkia jostain Aasian hehtaaritehtaasta.

Valkoiset asennuskaapelit (pinnassa olevat sähköjohdot, mitä ne nyt oikeasti onkaan) kuitenkin ottaa sen verran silmään tässä meidän, ah niin huolella valikoidussa, väri- ja harmoniapelleilykeittiössämme, että päällystetään johdot Motonetin (huomatkaa, ei mekään kaikkea osteta mistään Bulevardin high-end restaurointiliikkeestä) mustalla johtosukalla. Eli siis jotain kuumuutta kestävää autoihin tarkoitettua johdon päälle koristeeksi vedettävää kudosnauhaa, tai jotain. Näyttää kangaspäällysteiseltä (á 6 e/m) johdolta, mutta on ihan vaan peruskamaa huputettuna. Joo, ollaan ovelia. Jos sähkömiessetä sanoo, jotta njet, ni sitte varmaan maalataan ne paikoillaan olevat johdot mustiksi, ihan vaan koska ylimääräistä aikaa on.


Tauluja ripustellaan jo toiseen päätyyn huonetta, vaikka toisaalla ei ole edes kattoa. Malta ei.

Ennen Markslöjd-lamppujen (bingo!) testiripustusta laitettiin hyllykannakkeet kohdilleen, sillä mielellä, että jos menee kutuiksi niin ehtii vielä paikkoa ja korjata kolmannen maalikertauksen yhteydessä ja ennen. Sama juttu lamppujen kiinnikkeiden kanssa.


Assistentti.


Kirottujen lampunkiinnikkeiden kirottujen nanoprikkojen kanssa oli mennä hermo ja katketa suoni päästä, mutta lopulta saatiin kaikki aiottu seinään. Keltaisen okraisuus tuli oikeassa valossa hyvin, ja toivotusti, esiin. Vrt. edelliset kuvat. Ihan pigmentoijan mieltä hiveltää. Lampuissa on kolmen euron ja watin fancyt Biltema-led-hiililankalamput. Uskallus loppui ja järki alkoi 15 euron oikeiden Edison-lamppujen kanssa.


Voi Keijo! Viikon päästä tähän aikaan on (94 % varmuudella) sähköt oikeasti paikoillaan (ei noita roikkuvia johtovirityksiä), hyllyt oikeasti kiinni (ei noissa mitoissa) ja kalusteet voi asetella paikoilleen. Ja nyt voidaan jo tiskata! Ikinä en ole niin nauttinut kuuman fairyveden kosketuksesta, kuin eilen illalla karstaisia riisikattiloita kuuratessani. Luksusta on juokseva sisävesi.


P.S. Eihän se letkuputkiattasean käynti taas ihan. Ohjeistin ensin puhelimessa, että osaa varata tarvekalut sen mukaan mitä tarvii tehdä, toisen kerran torstaina iltapäivällä ja kolmannen kerran perjantaina aamulla käytiin kaikki kohdat läpi. Kertauksen vuoksi: tiskiallas, pyykinpesukone kiinni ja siihen uusi venttiili, liesituulettimeen sopivaa putkea, vessanpönttö kiinni ja kylppärin kattoon tuuletin sähkömiestä varten valmiiksi paikoilleen.

Lähdettiin ohjeistuksen jälkeen hyvillä mielin Antiikkiverstaalle listannoutoon pariksi tunniksi. Tultiin lounasaikaan takaisin, ja oletin että on syömässä hän ja saapuu vielä. Puoli neljältä petti hermo ja piti soittaa perään. Tiskiallas toimii, pyykinpesukoneen liitin on seinässä, tosin sen purkujohto puuttuu, tuuletin makaa paketissaan tiskipöydällä ja vessanpönttö oli unohtunut kokonaan. Vaikka se kökötti oikein tyrkyllä keskellä eteistä. Lupasi pienen yskimisen jälkeen palata tarpeellisten osien kera maanantaina heti aamusta.

Että se siitä yhteistyöstä sen firman kanssa. (Ihan sama, tiskiallas!)

torstai 4. helmikuuta 2016

Kunnallistekniikkaa neuvostoliittolaisittain


Siinä! Hana! Tiskaaminen seisten! Vettä tulee!

...tai siis että ei tule. Ehdin jo kirjoittaa iltapäivän hämärtäessä avautumista putkimiehistä ja niiden toisulotuvuudellisesta aikakäsityksestä, kun mörisevä paku kaartoi talon eteen ja jo alimpaan kuonakasaan kirottu putkipekka hipsi tontille. Koska työajat, ehti kilpaileva partajeesus porata tiskipöytätasoon reiän hanaa varten ja rykiä sen kiinni, ennen kuin kotisohva jo kutsui. Siinä se hana nyt tyylikkäästi vedettä seisoo eikä mitään sano (paitsi, että kun hanaa toiveikkaasti avaa, lähtee siitä hento *kling*-ääni, joka jää kaikumaan erittäin harkituiksi pariksi sekunniksi. Insinööri on ihmeellinen asia/esine).

Aamulla lupasin pyhästi tiskata kaiken mahdollisen tiskialtaaseen mahtuvan jos vaan saadaan vettä. Haarukat ja lusikat on loppu, mutta ammeeseen en enää mene. Tiskaan sitten huomenna.

Huomenna, ehkä, saadaan siis vettä ja vessanpönttöä, yhdessä ja erikseen. Lupaili hän myös liesituulettimelle sopivaa putkea ja kaikki muukin muistilistalta luonnistuu, ehkä. On aikamoinen jackpot jos kaikki luvattu on huomenna päiväretkeltä palatessa toimivaista. Saatan juoda puoli pulloa olutta sen kunniaksi jos on. Jos.

Huomenna.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

keittiökeittiökeittiökeittiö

Huomenna, jos putkimies suo, on armorikkaan tiskipöytämme syntymäjuhla. Toivelistalla olisi myös toimiva liitäntä pyykkikoneelle, ehjä vessanistuin ja poistoilmapuhallin kylppäriin. Jos nyt edes sen tiskipöydän saisi. Jos ei hypehtävää tiskiallaspäivitystä huomisiltaan mennessä ole tullut, istun edelleen ammeessa ja kiroilen kattiloiden kanssa.

Muurari tuli, näki, sotki ja pakeni yöjunalla pohjoiseen. Takavarikoitiin siltä ensin kaikki työkalut, niin että saa luvan tulla maanantaina takaisin ja aloittaa hellan paikalleen istutuksella. Kovasti kyseli alussa, kuinka ehdottoman suora seinän rappauksen on oltava, mutta muutamaa keittiön kulmaa esiteltyäni päästiin samalle aaltopituudelle ja hylättiin vatupassi.

Rappaus onnistui hyvin. Hiottu tiilipinta vaati kuitenkin jotain primer-laastilälliä pohjiksi, ennen kuin rappauksen uskalsi mähjystää seinään kiinni. Ei ainakaan vielä putoile. Homma eteni sikäli nopeasti, että hellanpohjan valun ehti tehdä samana päivänä, eikä jäänyt kotiläksyiksi meille. Vähän bitumimattoa, palovillaa, raudoitusrautaa ja jokunen sementtisäkki. Viikon päästä pää(s)see asettelemaan Högforsia paikoilleen, oijoi.


Aina rasvaisenreikäisen tiiliseinän voittaa.

Hellan etusille on hyvissä ajoin Domus Classicasta tilatti sinkitty eduspelti, mutta kapeampaa peltilistaa täytyisi jostain kääntää lautalattian kanssa samassa tasossa olevan valun saumaraon päälle. Asiallisen ja mihinkään soittopyyntöön vastaavan peltisepän löytäminen onkin sitten ihan oma projektinsa. Sitäpaitsi listankiinnittelyhän on tunnetusti jo niin tuhertelua, että aivan sama koska sen tekee, nyt vai kolmen vuoden päästä.

Kävin ostamassa tiskipöydän aluskaapistoon sopivat ovet, kun halvalla sai, remontoitavasta talosta ja sain ne kaivettua kohtuullisen ajan puitteissa puupinnalle ja uuteen pohjamaaliin. Samalla vaivalla maalailin kaikki mahdolliset keittiönkaapistojen ovet kolmannen ja viimeisen kerran ja vielä päälle pari liimapuulevyä ja höylättyä lautaa tiskipöytäkaapiston rakennusta ajatellen.


Vetimet on viiskytluvun lankamallia, saavat toistaiseksi jäädä.


Tiskikaappi alkaa olla mallissaan ja.


Kenen sikamaisen fiksu idea oli varastoida koko omaisuus märkien ja hatarasti aseteltujen levyjen alle ja taa? Syytän yhteiskuntaa.

Keittiön seinät on maalattu toistamiseen, peittävyys riittäneisi nykyisellään, mutta koska maalia on varmaan viidellekymmenelle neliölle, niin suditaan varmaan vielä kolmaskin kierros. Kaapistonaluslattia sai kanssa tuplamaalingin (den där kuskajaskarinharmaa), ja se saa luvan jäädä sellaisekseen.

Keittiön tuleva pyöreä pöytä on Tšekkoslovakiasta peräisin, Suomessa se on ehtinyt kiertää jo ainakin Kankaanpään, Tampereen, Lammin ja Forssan kautta ennen Turkuun laskeutumistaan. Perintökaluja siis. Hiottiin sen jalat ja speedheaterilla hiostettiin järkyttävän paksu lakkakerros pintamaaleineen pois pöytälevystä ja maalattiin antiikinvalkoisella pyörein siveltimenvedoin, hehe. Vielä BYTA-YTA-vahaa päälle, ni avot!
Sähkömies tilattiin viikon päähän tai jonnekin, jolloin seinien olisi syytä olla kuivat. Sitten siirretään jääkaappi, tiskikone ja Koskenkorva paikoilleen. Oijoit sillekin.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Upptaget - ledigt

Haettiin syksyllä keittiön lattialaudat Wanhan Wallankumous -nimisestä rakennuskierrätysliikkeestä, ja eilen poikettiin kolmen sekunnin neuvottelun jälkeen ostamassa vessaan ovi. Siis siihen samaan vessaan, jonka ovi piti vaihtaa ensi töiksemme muuton jälkeen. Sopivaa ei sattunut vastaan ja kaikenkarvaiset paniikkikohteet vaativat välittömämpää huomiota.

Ajateltiin aluksi että ostetaan vaan random-peiliovi ja asennetaan siihen vessanlukko. Jälkikäteen ajatellen - ihan hyvä että ei ostettu. Jollain porakonetasoisella välineistöllä jyrsiä lukkoa oveen, kiitos ei. WW:n nettisivuilta löytyi säännöllisen skannauksen tuloksena ovi, jossa oli jo valmiiksi vessan lukko paikallaan, ja hinta kohtuullisesti satasen. Maalinpoiston, pohjakäsittelyn ja maalinhan se tietysti vaatii (ja kahvan), mutta halpa oli silti. Lukkomekanismi on söötti, ja kaupasta ostettuna pelkästää se maksaa samaisen satasen, eli senkin puolesta jättekiva. Oven koristeprofiili on ehkä vähän jugendahtava (tai uusrenessanssihtava, mistä näistä tietää), eikä ihan natsaa aikakauden kanssa, mutta olkoot.

Vähän toki riepoo, että vessan oviaukko on mitä on, ja jos ja kun tarvii vaihtaa ja rakennella karmeja, hajonnevat vessan seinien kipsilevyt samalla ja rappioromanttinen estetiikka vaihtuu ihan vaan rappioon. Mutta fuck it, paljeovipelleily loppu ny.


Jå jå, från Stockholm.